NAUTISKELUSTA - FIILIKSIÄ KESÄLTÄ - Tiina Svensk - Media | Jooga
140
post-template-default,single,single-post,postid-140,single-format-standard,ajax_fade,page_not_loaded,qode-page-loading-effect-enabled,,vss_responsive_adv,vss_width_768,qode-theme-ver-17.2,qode-theme-bridge,qode_header_in_grid,wpb-js-composer js-comp-ver-5.6,vc_responsive

NAUTISKELUSTA – FIILIKSIÄ KESÄLTÄ

NAUTISKELUSTA – FIILIKSIÄ KESÄLTÄ

”Sinulla on siis jonkin verran töitä kesäksi, niin, että tulet toimeen? Muuten kalenteri näyttää tyhjältä? Helsingin kesä edessä? En nyt sanoisi, että tilanteesi olisi ihan kaikista huonoin.”

Kävelimme verkkaisesti eteenpäin kirpeässä kevätpäivässä, aurinko paistoi ja olin juuri hätäisesti paljastanut huoleni tulevaisuudesta esimiehelleni. Hyvinvointivalmentajan ja työntekijöistään välittävän pomon lempeällä otteella hän tietenkin kuunteli, kun sitten kerroin tilanteestani: minulla ei ollut töitä kesäksi. Tai oli, mutta vain jonkin verran. Mutta ei kolmea kalenteria täyttävää työtä, kuten aiempina vuosina.

Rauhallisesti hän avarsi näkökulmaani, ja sai minut tuijottamaan hieman hölmistyneenä eteenpäin. Niin. Eikös asiat ole ihan hyvin.

Joutenolon jalo taito

Minua lainkaan tuntevat henkilöt tietävät, että minulta löytyy energiaa kuin pienestä kylästä. Turhaudun, jos en saa toteuttaa itseäni, luoda, kanavoida sitä energiaa johonkin merkitykselliseen tekemiseen ja työhön. Minut hyvin tuntevat henkilöt tietävät, että kunnianhimoani siivittää välillä myös hyvin kriittinen ja armoton sävy: ääni, joka kertoo, missä minun pitäisi jo olla.

Lopulta olen hyvin kiitollinen tästä kesästä, jolloin yrittäjänä sain itse määritellä pitkälti sitä kuinka paljon töitä teen. (Kiitollinen olen myös kaikista niistä projekteista, mitä olen saanut tehdä! En ota ainuttakaan työkeikkaa itsestäänselvyytenä, huh.) Eräs ystäväni totesi kerran lajin nimeltä LomaTiina olevan niin harvinainen näky, ettei kukaan varmaan tiedä miten se käyttäytyy.

Tosiaan, edes minä en tiennyt ennen tätä kesää, miten se hahmonen käyttäytyy.

Ihailen ja innostun jatkuvasti niistä tyypeistä, jotka toteuttavat unelmiaan, tekevät periksiantamatta töitä ja kulkevat kohti jotain suurempaa päämäärää. Ihailen myös ihmisiä, jotka tuntuvat nauttivan kiireettömästi elämän maukkaista hetkistä: auringonpaisteesta, pitkistä aamuista ja piknikeistä merenrannalla. Minun ei varmaan tarvitse tässä vaiheessa enää mainita, kumpaan ihmisryhmään minun on helpompi samaistua.

On kuitenkin niin tärkeää samaistua molempiin ryhmiin. En halua arvottaa kumpaakaan tärkeäksi, sillä on tärkeää tehdä maailmassa hyvää, työskennellä työn parissa joka on merkityksellistä, toteuttaa itseään – ja siis ihan käytännössä vaan tehdä niitä töitä, että ne laskut tulee maksetuksi. Mainittakoon tämä nyt, jos kunnianhimoinen urapolku ei kohdallasi resonoi.

Enkä minä nyt sano, etteikö niistä työhetkistään voisi nauttia. Voi, sen minä todella tiedän. Mutta jossain vaiheessa kannattaa opetella olemaan myös jouten – ja nauttia siitä.

Hyvät vibat syntyvät nautiskelusta

”Mitä sinä siinä hättäelet ja hosut”, kysyisi savolaisäitini. Niinpä. Jos sitä oikein alkaa pohtimaan, niin mihin sitä tässä maailmassa on todella kiire? Voisin etsiä syytä kurinalaiseen luonteeseeni geeneistäni tai illuusiosta, joka useammalla parikymppisellä media-alan opiskelijalla tuntuu olevan: koko ajan on tehtävä jotain tai muuten lakkaat pärjäämästä alalla. Mutta sen sijaan haluan kertoa esikuvastani.

Minulla on 50-vuotias rakas ystävä, joka on klubbaillut menemään hehkuvan tyylikkäänä illat pitkät ja lekotellut auringossa merenrannan kallioilla aina, kun säteet ovat pilkistelleet pilvien takaa. En ole kysynyt suoraan, mutta uskon, että yrittäjänä hän ei ole ehkä ihan joka kesä nautiskellut niin paljon. Nyt hän kuitenkin nauttii elämästään – ja se näkyy hänestä!

Minulla on ystäviä, jotka lähtevät porukalla Lappiin vaeltamaan ja palaavat niissä kuuluisissa hyvissä energioissa takaisin.

Minulla on ystäviä, jotka nukkuvat yli puolen päivän potematta siitä lainkaan huonoa omaatuntoa. He syövät aamiaisen kolmelta ja ovat tyytyväisiä. (Kerran hyppäsin vapaapäivänä ylös yhdeksän maissa ja parahdin, että päivä vain kuluu ohitseni.)

Niin hyvästä kuin kunnianhimo ja kova työmoraali ovatkin, on varmaan ihan hyvä välillä miettiä, että ketä varten sitä suorittaa niin kovin. Ai että, aiheesta olen oppinut pariin otteeseen ihan kantapään kautta, kunnes opin hellittämään otetta hyvän kautta: annoin siis itseni ottaa rennosti, kun kalenterissa oli tyhjää.

Hyvät vibat kun syntyvät kuitenkin niistä onnenhetkistä – niin töissä kuin vapaalla.

Hitaammat kierrokset on hyväksi

Nyt varmaan joku motivaatiopuhuja lukee tätä tekstiä ja päivittelee, että voi kun tuo nuori ihmistaimi voisi hustlata ja graindata kaiken sen ajan, mikä kalenterissa on hänellä vapaana. Että jos nyt investoisin tuntini oikein niin 25-vuotiaana olisin miljonääri ja uraohjus. Vaikka itse Gary Vaynerchuck tulisi minulle vakuuttamaan asiaa, niin sanoisin että juu juu samalla, kun vetäisin aurinkorasvat suojaksi ja lampsisin rannalle lukemaan kirjaa.

Tänä kesänä olen oppinut ottamaan taas rennosti. Olen nauttinut vapaapäivistä, ollut paljon itsekseni, alkanut lukemaan taas kirjoja ja liikkunut paljon ulkona. Olen vihdoin oivaltanut, ettei minulla oikeastaan ole kiire mihinkään, enkä voi verrata omaa kehitystäni toisen kehitykseen. Kalvava parikymppisen epävarmuus on lipunut pois, kun olen oivaltanut, ettei tässä ole kiire mihinkään.

Voin jopa hymyillä itselleni hieman myötätuntoisesti, kun vielä viime keväänä tyhjät päivät kalenterissa hävettivät minua. Luulin, että olin epäonnistunut, kun en työllistänyt itseäni täyspäiväisesti mediataloon. Minä vain työllistin itse itseni.

Vielä loppuun muutama sananen

No mitä se LomaTiina sitten on tehnyt? Tai tarkemmin ottaen VapaapäiväTiina, koska tuosta toukasta kehittyy kakkostason lomailija vasta loppuvuodesta.

Olen lukenut kirjoja ja käynyt aamu-uinneilla. Olen loikoillut puistoissa, kallioilla ja sisäpihan terassilla enimmäkseen yksin hiljaisuudesta nauttien. Olen vetäytynyt piirtämään mandaloita, kokeilemaan uusia joogasaleja ja viettämään aikaa kotiseudullani. Olen siis kirjaimellisesti ladannut akkuja, jotka ovat käyneet hyvän aikaa kovilla kierroksilla.

Olen oppinut arvostamaan vapaa-aikaani aivan uudella tapaa. Olen hoitanut itseäni, sulkenut puhelimen ja pitänyt hiljaisuutta somessa. Joillekin nämä jutut ovat pieniä ja normaaleja tekoja, mutta minulle ne olivat tänä kesänä käänteentekeviä.

Ihan hyvä, että opin nauttimaan täysin rinnoin myös niistä ”tyhjistä” hetkistä jo nyt, enkä vasta vuosien päästä. Luulenpa, että elämästäni tulee paljon täydempää sen ansiosta.

Tiina Svensk

No Comments

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: